Toinen Sinetti.

<< edellinen

seuraava >>

  Seitsemän Sinetillä sarja.

Punainen hevonen ratsastaja.


William Branham.

Lue koko artikkeli in...
Toinen Sinetti.

Nyt tänä iltana me tutkimme tätä Toista Sinettiä. Neljää ensimmäistä Sinettiä varten on neljä hevosella ratsastajaa. Nyt voin sanoa teille, että jälleen tänään tapahtui jotakin. Ja minä... Jotakin, jota minä... Minä menin ja otin tuon vanhan muistiinpanon, joka minulla oli, ja josta olin puhunut pitkän aikaa sitten. Ja istuin sinne ja ajattelin: “Hyvä on, olen tehnyt parhaani.” Ja minulla on siellä monien kirjoittajien kirjoituksia ja minä ajattelin: “No niin, minäpä luen hetken ja katson tätä ja tuota.” Ja ensimmäinen asia, tiedättehän, jotakin tapahtui, ja se oli kerta kaikkiaan erilainen. Se vain tulee erilaisena. Silloin minä otan kynän nopeasti ja alan kirjoittamaan muistiin niin nopeasti kuin vain osaan, kun Hän on siellä.

-----
Nyt eilen illalla, niin kuin me aina haluamme tehdä, kun opettamme näistä Sineteistä. Me opetamme sitä samalla tavalla kuin seurakunta-ajanjaksojakin. Kun me olimme päättäneet opetuksen seurakunnan ajasta, viimeisellä kerralla, kun olin piirtänyt ne tänne taululle, niin kuinka moni muistaa, mitä tapahtui? Hän tuli alas ja meni suoraan sinne seinälle Valona ja piirsi itse sen sinne seinälle suoraan meidän kaikkien edessä. Herran Enkeli seisoi täällä useiden satojen ihmisten edessä. Ja nyt Hän on myös tekemässä jotakin todella yliluonnollista. Niinpä me odotamme suuria asioita. Me emme tiedä... Pidättekö siitä, kun te olette tuossa suuren odotuksen vallassa tietämättä tarkalleen, mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi, tiedättehän, vain odottaen sitä? No niin, kuinka suuri Jumala meillä onkaan. Kuinka ihmeellinen, me niin arvostamme Häntä.

Nyt ensimmäinen ja toinen jae. Minä tulen lukemaan sen luodakseni hieman taustaa, ja sitten me tulemme ottamaan kolmannen ja neljännen jakeen Toista Sinettiä varten. Ja sitten viiden ja kuudes jae on Kolmas Sinetti. Seitsemäs ja kahdeksas... Jokaista hevosella ratsastajaa varten on kaksi jaetta. Haluan teidän tarkkaavan, miten nämä kaverit… Tällä kalpealla hevosella, ehkä… Tässä se tulee, se vain jatkuvasti vaihtuu mennessään eteenpäin.

Ja sitten ensi sunnuntai-iltana tulee avattavaksi tuo suuri viimeinen Sinetti, jos Jumala tahtoo. Ja kun se tapahtuu, niin ainoa asia, mitä tapahtui, oli puolen tunnin hiljaisuus Taivaassa. Jumala auttakoon meitä. Ja nyt tulen lukemaan kolmannen jakeen.

Ja kun hän oli avannut toisen sinetin, minä kuulin toisen olennon sanovan: Tule ja katso. Ja siellä lähti toinen hevonen... (neljäs jae) ...joka oli punainen, ja hänelle, joka istui sen selässä, annettiin valta ottaa pois rauha maasta, ja että he tappaisivat toisiansa. Ja hänelle annettiin suuri miekka.

No niin, se oli salaperäinen asia, kun tämä olento sanoi Johannekselle: “Tule ja katso.” Eikä hän nähnyt, mitä se oli. Hän näki vain symbolin. Ja tuo symboli, syy miksi se... Hän sanoi: “Tule ja katso”, mutta hän näki symbolin, joka hänen tuli antaa symbolina seurakunnalle, jotta he valvoisivat, kunnes se tulisi tuohon viimeiseen ajanjaksoon, ja sitten Sinetit tultaisiin avaamaan. Ymmärtääkö jokainen sen nyt? Näettekö, Sinetit tultaisiin avaamaan. Ja ettekö olekin iloisia eläessänne tänä päivänä? [Seurakunta sanoo: “Aamen.”] Eikä vain se, ystävät, vaan muistakaa aina viime sunnuntaiaamu, jolloin koko asia perustettiin yksinkertaisuuden varaan, olla yksinkertainen, nöyrä. Se tapahtuu sellaisella tavalla, että ihmiset kulkevat suoraan ohitse, eivätkä edes tiedä sen tapahtuvan. Ja muistakaa, me odotamme Herran tulemuksen tapahtuvan minä hetkenä tahansa. Ja kun me... Annoin siitä lausunnon, että ehkä Ylöstempaus tulee olemaan samalla tavalla. Se tulee olemaan ohitse, eikä kukaan tule tietämään siitä mitään. Se vain uusiutuu jälleen. Tavallisesti... Menkää takaisin Raamattuun ja katsokaa, kuinka se tapahtuu sillä tavalla.

Jopa niinkin suuri asia kuin meidän Herramme Jeesuksen tuleminen. Kukaan ei tiennyt siitä mitään. He vain ajattelivat, että Hän oli joku omituinen tyyppi. Seurakunnat sanoivat: “Hän on vain fanaatikko. Itse asiassa Hän on hullu.” Sanottiin: “Hän on mieletön. Me tiedämme, että sinä olet mieletön.” Mieletön merkitsee hullua. “Me tiedämme, että sinussa on perkele, ja se on ajanut sinut hulluuteen. Sinä yrität opettaa meitä, vaikka olet syntynyt aviottomasti. Sinähän olet syntynyt haureudesta ja yrität opettaa meidän kaltaisiamme miehiä, temppelin pappeja, ja niin edelleen!” Sehän loukkasi heitä.

Kun Johannes tuli, hänestä oli puhuttu kautta aikojen Jesajasta Malakiaan. Se on kaksi sataa.. tai seitsemänsataa kaksitoista vuotta aikaisemmin profeetat olivat nähneet hänen tulonsa. Kaikki odottivat hänen tulevan minä hetkenä tahansa. Mutta tapa, miten hän tuli, hän saarnasi ja suoritti palvelustehtävänsä ja meni Kirkkauteen. 31 Eivät edes apostolit olleet tietoisia siitä, sillä he kysyivät Jeesukselta. He sanoivat: “Nyt, onko Ihmisen Poika menossa Jerusalemiin uhrattavaksi, mutta miksi Kirjoitukset sanovat, että Elias on tuleva ensin?”

Jeesus sanoi: “Hän on jo tullut, ja te ette tienneet sitä. Ja hän teki aivan tarkalleen sen, mitä Kirjoitukset sanoi hänen tulevan tekemään. Ja he tekivät hänelle juuri niin kuin he tahtoivat.” He eivät voineet ymmärtää sitä. Ja Hän sanoi: “Se oli Johannes.” Ja sitten: “Oi!” Näettekö? Näettehän, he heräsivät siihen, He...

Ja lopuksi, kaiken sen jälkeen, mitä Hän oli tehnyt, ja niiden merkkien jälkeen, jotka Hän oli heille näyttänyt. Hän oli jopa sanonut heille, “Kuka teistä voi tuomita Minut synnistä, epäuskosta? Jos Minä en ole tehnyt juuri niin kuin Kirjoitukset sanovat, että Minun tuli tehdä, kun tulin maan päälle, niin osoittakaa silloin, missä Minä olen tehnyt syntiä. Nyt Minä tulen osoittamaan teille, millaisia teidän pitäisi olla, ja katsokaamme sitten, uskotteko te sitä vai ette.” Hän olisi voinut sanoa: “Teidän oletetaan uskovan Minua, kun Minä tulen.” He eivät tehneet sitä. Näettekö? Niinpä he tiesivät paremmin kuin syyttää Häntä siitä. Mutta Hän sanoi: “Kuka teistä voi syyttää minua epäuskosta? Enkö Minä ole tehnyt juuri niin kuin piti tehdä?”

-----
No niin, häntä kutsuttiin ensin antikristukseksi. Toisessa vaiheessa häntä kutsuttiin vääräksi profeetaksi, koska tuo ihmisten keskuudessa oleva henki ruumiillistui. Muistakaa nyt, tuolla valkoisen hevosen ratsastajalla ei ollut minkäänlaista kruunua, kun hän aloitti, mutta sitten hänelle annettiin kruunu. Miksi? Alusta alkaen hän oli tuo nikolaiittain henki. Sitten hän ruumiillistui eräässä miehessä ja sitten hän sai valtaistuimen, ja hänet kruunattiin. Sitten hän teki sitä palvelusta pitkän aikaa, niin kuin tulemme näkemään, kun Sinetit murretaan. Ja sitten me näemme, että tuon pitkän ajan jälkeen Saatana potkaistiin ulos Taivaasta. Ja hän tuli alas, Kirjoitusten mukaan, ja otti itse valtaistuimen. Ajatelkaa vain, hän otti itsellensä valtaistuimen tuossa miehessä ja tuli pedoksi. Hänellä oli valta, ylimmän vallan kaltainen, ja hän teki kaikenkaltaisia ihmeitä ja muita asioita, tappamisia ja verisiä taisteluja ja kaikkea, mitä vain Rooma voi tuottaa.

-----
Tässä on nyt minun ilmestykseni siitä. Tämä on Saatana uudestaan! Se on jälleen Saatana toisessa muodossa. Me tiedämme, niin kuin sanoin aikaisemmin, että pasuuna merkitsee sotia ihmisten ja kansojen kesken. Mutta nyt kun te näette tässä, että tällä miehellä on miekka, joten se merkitsee seurakuntapoliittista sotaa. Te ette ehkä saata ajatella niin, mutta tarkatkaa sitä hetkinen, vain muutama hetki. Pankaa merkille näiden hevosten värin vaihtuminen. Sama ratsastaja, mutta hevosen väri vaihtuu. Ja hevonen on eläin, ja eläin Raamatussa symbolina merkitsee valtaa, voimaa. Tuo sama systeemi ratsastaa nyt toisen värisellä vallalla, muuttuneena viattoman valkoisesta veren punaiseksi. Tarkatkaa nyt, miten hän tulee.

Kun hän aluksi aloitti, hän oli vain, no niin, hän oli vain pieni oppi niiden keskuudessa, jota kutsuttiin nikolaiittaisuudeksi. Tietenkään se ei voisi tappaa ketään! Se on Ilmestyskirja 2:6, jos haluatte kirjoittaa sen muistiin. Hän ei tappaisi mitään. Se oli vain oppi. Se oli vain ihmisten keskuudessa oleva henki. Se ei tulisi tappamaan mitään. Oi, hän oli niin viaton, kun hän ratsasti tällä valkoisella hevosella. “Tiedättekö mitä, meillä voisi olla suuri maailmanlaajuinen seurakunta. Me voisimme kutsua sitä Yleismaailmalliseksi Seurakunnaksi.” He yhä tekevät niin! Oi. kyllä! “Meillä voisi olla...” Oi, se on niin täydellisen viatonta! Oi, se on niin viatonta. Se on vain ryhmä miehiä. “Me tulemme kaikki tulemaan yhteen voidaksemme olla yhdessä.” Näettekö, se on viatonta, se on niin valkoista. Sitä valkoinen hevonen oli. Näettekö?

-----
Katsokaa. Huomatkaa. Kun Saatana... Jokainen käsittää, että Saatana hallitsee kaikkia maailman poliittisia voimia. [Seurakunta sanoo: “Aamen.”] Hän sanoi niin. Te löydätte sen Matteuksen neljännen luvun kahdeksannesta jakeesta. Kaikki valtakunnat kuuluvat hänelle. Siksi he taistelevat, sotivat ja tappavat. Muistakaa nyt. Eikö olekin outoa, että heille annettiin tämä miekka, jotta he tappaisivat toinen toisiansa. Oi, oi, oi! Pankaa merkille. 282Alussa hänellä ei vielä ollut kirkollista voimaa, mutta hän alkoi tuon väärän oppisen demonin kanssa, ja tuo opetus muuttui opiksi. Tuo oppi ruumiillistui väärässä profeetassa. Ja sitten hän meni aivan oikeaan paikkaan. Hän ei nyt mennyt Israeliin, hän meni Roomaan, Nikeaan, Roomaan.

Pidettiin neuvotteluja, ja he valitsivat pääpiispan. Sitten näin tekemällä he yhdistivät seurakunnan ja valtion yhteen. Silloin hän luopui jousestaan. Hän nousi pois valkoisen hevosensa selästä, nousi punaisen hevosensa selkään ja pystyi tappamaan kenet tahansa, joka ei ollut samaa mieltä hänen kanssaan. Siinä on Sinettinne! Se on tuo sama mies! Tarkatkaa hänen menoaa suoraan iankaikkisuuteen sen kanssa. Hän liittää molemmat voimansa yhteen. 285 Juuri samaa asiaa yritetään tehdä nyt! Samaa asia!

-----
Huomatkaa. Se tapahtui siksi, että he voisivat tappaa toisiansa, voidakseen tappaa toisiansa. Hänellä ei ollut alussa minkäänlaisia nuolia joustansa varten, mutta tämä suuri miekka teki sen. Hän tappoi myöhemmin, kun hän oli vaihtanut valkoiselta hevoselta punaiselle. Tarkalleen tuo sama perkele miekkansa kanssa. 318 Mitä Jeesus sanoi? Jeesus sanoi: “Ne, jotka ottavat miekan, tulevat tuhoutumaan siihen.” Älkää taistelko vastaan. Jeesus sanoi niin tuona yönä, ja Pietari veti esiin miekkansa. Tehkää vain samalla tavoin kuin Hänkin teki. Menkää vain eteenpäin.

Muistakaa nyt, että hänellä on miekka. Hän lähtee liikkeelle miekka kädessänsä ja ratsastaa punaisella hevosella ja kahlaa kaikkien niiden veressä, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan. Ymmärrättekö te nyt sitä? [Seurakunta sanoo: “Aamen.”] Kuinka monet ymmärtävät, mitä tuo Sinetti nyt tarkoittaa? [“Aamen.”] Hyvä on. Mitä Jeesus sanoi? “Ne, jotka ottavat miekan, tulevat kuolemaan miekkaan.” Onko se oikein? Hyvä on. Tämä ratsastaja ja kaikki hänen kuningaskuntansa alaiset, jotka ovat tappaneet kautta ajan ja ovat vuodattaneet kaiken tämän marttyyrien ja pyhien veren, tullaan tappamaan Jeesuksen Kristuksen miekalla, kun Hän tulee. “Ne, jotka ottavat miekan, tulevat kuolemaan miekkaan.” He ottivat opinkappaleen ja antikristuksen miekan ja hakkasivat miljoonittain maahan todellisia ja totisia palvojia kautta ajanjaksojen. Ja kun Kristus tulee Miekan kanssa, se on Hänen Miekkansa, joka lähtee Hänen suustansa, ja Hän tulee tappamaan jokaisen vihollisen, joka on Hänen edessään! Uskotteko te sen?

Lue koko artikkeli in...
Toinen Sinetti.


   Raamattu Sanoo...

Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.

Ilmestys 2:10



Viesti Napa....Valitse kieli ja ladata ilmaiseksi viestejä Veli Branham.


Kristuksen Salaisuutta.

Englanti Uutiskirjeen
Sivusto.

Ilmestyskirja.

 

Jumala ja Tiede.
+ Arkeologia.

Ylöstempaus on
Tulossa.

Suuret Opetukset
Viestin.

Hyviä Uutisia.
Jeesus kuoli teidän
rikoksenne.

Vesikaste.

 
 

Yliluonnollinen Pilvi.

Tulenpatsaassa.

Shekinah Jumalan
Kunnia.

 

Suurin Uutinen
Historiassa.
(Hauta on Tyhjä.)

Edelläkävijöitä.

Jumala on valkeus.

Jumaluus Selitettynä.

 

Perisynti.
Oliko se an omena?

Profeetan teot -sarja.

 

Enkeli ilmestyy.

Seitsemän
Seurakuntajaksoa.

Seitsemän Sinettiä.

Joulua Sarja.

Elävä Sana Sarja.

Lopunajalla sarja.

Mytologia.

 

Kolmas Vedä.

Jumalan nimeä.

Nooan Arkki.

Nykyinen tutkimus.

Jumalan ja Historia
sarja. Index. Daniel.

Kristillinen Kävellä
Sarja.

Jumala ja Tiede.
- Evolution.

Geologia.
Todisteita Nooan tulva.

Kuolema. Mitä sitten
tapahtuu?

Patmosnäky.

 

Jumala ja Tiede.
Mikrobiologia.

Jumala ja Tiede.
Kosmologia.

Jumala ja Tiede.
Dinosaurus myytti.

Viestiluettelomme.

 

Äänelle kyseinen merkki.

Profeetan syyttömäksi todistaminen.

Maanjäristys Tuomio.

Jumalallista
parantamista.

Raamatullinen
geologia.

 

Arkeologia.
Sodoma ja Gomorra.
Avioliitto ja avioero.

Klikkaa kuvaa lataa PDF tai täysikokoinen kuva.


Profeetan Teot -sarja.

(PDFs)

Tulenpatsaassa.
- Olkapään.

Lillies tulipalon.

Tulisia vaunuja. Elia
joutumasta kiinni-up.

Tulenpatsaassa
- Houston 1950.

Light pyramidi kallioon.