Ruut, mooabilainen.

<< edellinen

seuraava >>

  Elävä Sana Sarja.

Sukulunastaja.


William Branham.

Lue koko artikkeli in...
Sukulunastaja.

Tänä aamuna haluan opettaa, yrittäen tuoda teille uskon lunastukseen, ja mitä se on, ja kuinka vastaanottaa se. Haluan otsikoida sen nimellä: Sukulunastaja. No niin, lunastaa mitä tahansa, on tuoda se takaisin. Jotakin kadotettua, kuten jotakin, mikä on pantu panttilainaamoon. Ja te menette lunastamaan sen, se lunastetaan määrätyllä hinnalla. Sitten se on teidän henkilökohtaista omaisuuttanne, sen jälkeen, kun te olette lunastaneet sen. Mutta lunastuslain mukaan Israelissa, hänen täytyi olla sukulainen, lunastaakseen omaisuuden tai jotakin, mikä oli kadotettu.

Kertomuksemme alkaa siltä ajalta, jolloin Israelia hallitsivat tuomarit, Joosuan kuoleman jälkeen. Ja nähdäksenne hyvin kauniin kuvan tästä, lukekaa viisi tai kuusi Ensimmäisen Samuelin kirjan ensimmäistä lukua, ja te tulette näkemään sen todellisen merkityksen.

-----
Monet ihmiset katsovat nyt tätä Ruutin kirjaa sanoen: “Se on Raamatun rakkauskertomus.” Raamattu on rakkauskertomus. Koko Raamattu on rakkauskertomus. Eikä Se ole ainoastaan rakkauskertomus, vaan Se on profeetta. Eikä Se ole ainoastaan profeetta, vaan Se on myös historia. Eikä Se ole ainoastaan rakkauskertomus, historia ja profeetta, vaan Se on Jumala itse. Koska “alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan kanssa, ja Sana oli Jumala.” Niinpä sana on Jumala painetussa muodossa. Sen tulisi selvittää se, veljet. Jumala painetussa muodossa. Jehova painettuna kirjaksi. Eikä mikään… Siitä ole jonkinlaista kuviteltua tarua, vaan Se on kaikki ehdottomasti Totuus? Jokainen vaihe Siitä, te voitte ripustaa Siihen sielunne. Siinä on Totuus. Ja Jumala tulee vahvistamaan oman Sanansa.

Ja tämä kertomus, niin kuin kaikki vanhat käsikirjoitukset, kun he kokosivat Raamattua, kun pyhät miehet yrittivät panna yhteen Vanhaa Testamenttia... Tämä Ruutin kirja oli yksi huomattavista kirjoista, jonka he hyväksyivät Siihen. Miksi? Jos Se on vain rakkauskertomus, niin miksi nuo kirjoittajat ja vanhat viisaat hyväksyivät tämän Kirjan innoitetuksi? Koska Siinä on kätkettynä ilmestys. Ja tässä kätketyssä ilmestyksessä, te saatte otteen todelliseen tarkoitukseen, ja Se tulee tuomaan teidät todella lähelle Jumalaa. Ja minä rukoilen koko sielustani tänä aamuna, että Jumala löytäisi jokaisen sydämen niin lumottuna, että Hän tulisi paljastamaan itsensä, juuri sen, mitä Hän on tässä kertomuksessa; sen, mitä Hän on teille; ja kuinka vastaanottaa Hänet. Ja kun te kerran olette nähneet sen, se on niin yksinkertainen, että te ihmettelette kuinka te olette koskaan voineet ohittaa sitä. Mutta se voi olla paljastettu ainoastaan Pyhän Hengen kautta.

-----
Nyt tämä kertomus alkaa jotenkin sillä tavalla; hän oli rakastettava, miellyttävä nainen, ja hänen nimensä oli Naomi. Haomi merkitsee “miellyttävä”. Hänen miehensä nimi Elimelek merkitsee “palvonta”. Hänen perheensä oli “miellyttävä palvonta”. Heidän poikansa nimi oli Mahlon, joka merkitsee “sairaus”. Ja toisen nimi Kiljon merkitsee “uupunut, alakuloinen, surullinen.” Siinä oli tuo perhe. Ja tuli nälänhätä Israelin maahan. Ja ensimmäinen virhe, jonka juutalainen koskaan tekee, on se, että hän jättää tuon maan. Jumala antoi heille tuon maan. Kun tuo maa annettiin Aabrahamille, Jumala käski häntä olemaan jättämättä tuota maata. Ja hän teki virheen, kun hän meni alas Gerariin, ja hän joutui vaikeuksiin. Juutalaisen ei tule koskaan jättää Palestiinaa. Se on hänelle osoitettu paikka. Ja he ovat olleet hajotettuna kaikkialle ympäri maailman, ja nyt he ovat palaamassa jälleen takaisin.

-----
Nyt minä haluan tänä aamuna verrata Naomia, tuota vanhempaa naista juutalaisortodoksiseen seurakuntaan. Ja Ruut, mooabilainen, pakana, on kristillinen Seurakunta, Uusi Seurakunta. Ja minä haluan lähestyä tätä neljässä eri vaiheessa. Olen kirjoittanut tänne, Ruut päättää (tekee päätöksensä), Ruut palvelee, Ruut lepää, Ruut palkitaan. Tullessamme siihen takaisin: Ruut tekee päätöksen; Ruut tehtyään päätöksensä, palvelee; sitten Ruut lepää; ja sitten Ruut palkitaan.

-----
Ruut teki päätöksen. Nyt Ruut palvelee päätöksensä alaisuudessa. (Tarkatkaapa nyt tätä) Nyt hän menee pellolle poimimaan tähkiä. Nyt hänen äitinsä sanoi hänelle, joka on Vanha Testamentti sanomassa Uudelle, tiedättehän. Hänen äitinsä käski häntä sanoen: “Meillä on sukulainen, ja hänen nimensä on Booas. Hän on rikas mies, ja hän on lähisukulainen. Mene sinä hänen pellollensa ja ehkäpä... Älä mene muiden pelloille, vaan hänen pellollensa.” Kuinka Pyhä Henki sanookaan meille, ettemme menisi ja panisi nimeämme jonkun seurakunnan kirjoihin, tai ottaisin jonkinlaista katkismusta, vaan menisimme Jumalan Pellolle, Vanhaan Testamenttiin, Raamattuun. Älkää sanoko: “Hyvä on, nyt me tulemme rukoilemaan tämän rukouksen. Nyt meillä tulee olemaan tämä.” Pysykää Pellolla. Menkää suoraan Siihen, koska Hän on lähisukulainen.

Jumalan Sana, Vanha Testamentti, on lähisukulainen Uudelle. Vanha Seurakunta on äiti Uudelle Seurakunnalle, kristitylle, uskovaiselle, näettehän? “Älä mene kenenkään muun pellolle. Pysy hänen pellollansa. Ja ehkäpä jonakin päivänä sinä löydät suosion hänen kanssaan.” Ja yhtenä päivänä hänen ollessaan siellä ulkona pellolla, tämä rikas nuori mies, jonka nimi oli Booas, tämä hallitsija kulki ohitse ja näki hänet. Ja, kun hän näki hänet, hän rakastui häneen. Hän ajatteli, että hän oli ihmeellinen nainen. Hän piti hänen luontevuudestansa. Te muistatte hänen sanoneen: “Minä tiedän, ja ihmiset tietävät, että sinä olet kunnialliseksi nainen.” Ruut oli tehnyt selvän päätöksen, ja hän tuli ja eli aivan niin kuin hän sanoi tulevansa tekemään.

Toisin sanoen, tänään he sanovat: “Me tiedämme, että sinä olet kristitty. Me tiedämme, että sinä olet Jumalan mies, koska kukaan ei voi tehdä näitä ihmeitä, ellei Jumala ole hänen kanssaan.” Sitä Nikodeemus sanoi Jeesukselle, hän sanoi: “Rabbi, me tiedämme, että Sinä olet Jumalalta tullut opettaja. Ei kukaan mies voi tehdä näitä asioita, joita Sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssaan”, kun hän näkin Hänen siellä erottavan heidän sydäntensä ajatukset. Erään naisen kosketettua Hänen viittaansa, Hän kääntyi ympäri ja kysyi: “Kuka kosketti minua?” Kaikki heistä kielsivät sen. Ja Hän katsoi kuulijakunnan ylitse ja sanoi: “Sinä siellä, sinä, jolla on verenvuototauti. Sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi.” Nikodeemus sanoi: “Ei kukaan mies voi tehdä sitä, ellei Jumala ole hänen kanssaan. Me tiedämme Sinun tulevan Jumalalta. Me emme voi vastaanottaa Sinua, koska meidät potkaistaisiin pois seurakunnasta.” Katsokaahan, se on oksastettu viinipuuhun. Niin kuin me keskustelimme siitä eilen illalla, veli West. He tulevat potkaisemaan teidät ulos. “Mutta syvällä sydämissämme me tiedämme, että Sinä tulet alkuperäisestä Viinipuusta.” Ja Kristus on Viinipuu, me olemme oksia. “Me tiedämme, koska me näemme saman Elämän, joka on Jumalassa, olevan Sinussa.” Sitä Booas oli nähnyt Ruutissa, tuon selvän päätöksen, että siellä seisoi hyveellinen nainen. Ja hän rakastui häneen.

Nyt haluan teidän huomaavan, kuinka Naomi, tuo vanha seurakunta alkoi selittää Ruutille kaikkia heidän uskontoonsa kuuluvia lakeja; aivan niin kuin Vanha Testamentti on varjo Uudesta. Nyt minä haluan, että ymmärrätte taman kertomuksen juuri tässä. Nyt haluan näyttää teille varjot. Vanha Testamentti selittää Uuden, jos te vain luette sen, sillä se on Uutta Testamenttia edeltävä varjo. Jos minä nyt olisin menossa tuota seinää kohden, enkä olisi koskaan nähnyt itseäni, ja sitten minä näkisin varjoni, niin minulla olisi jonkinlainen käsitys siitä, miltä minä näytän. Jos te tiedätte, mitä Uusi Testamentti on, niin lukekaa Vanha ja te tulette näkemään sen varjon. Ymmärrättekö? Ja sitten kun Uusi Testamentti tulee voimaan, te sanotte: “Aivan varmasti tämä on Se.” Hebrealaiskirjeessä Paavali menee taaksepäin ja selittää sitä.

Pankaa nyt tarkasti merkille, Naomi sanoi Ruutille: “No niin, hän on meidän sukulaisemme, ja jos sinä voit löytää armon hänen edessään, niin sinä tulet löytämään levon.” “Jos sinä voit löytää armon, sinä tulet löytämään levon.” Booas edusti Kristusta, rikasta miestä, kaikkien asioiden perillistä, elon Herraa. Oi! Ja Booaan ajaessa sinne vaunuissaan, katsellen ympärilleen ja pellolle, hänen silmänsä osuivat Ruutiin. Hän oli mestari. Hän oli elon herra. Ja Ruut löysi armon hänen silmissään. Sitä Seurakunta tekee tänään. Elon Herran kulkiessa ohitse, Hän ei katsele suuria rakennuksia, suuria kirkontorneja, hyvin harjoitettuja kuoroja. Hän etsii yksilöitä: miehiä ja naisia, jotka ovat vihkiytyneitä ja tehneet selvän päätöksen Kristuksen puolesta. Vihkineet itsensä Hänen palvelukseensa. “Jumala, minä uskon Sen, jokaisen Sanan Siitä. Mitä tahansa Sinun Sanasi sanookin, minä pysyn tarkalleen Sen kanssa. Se Sinun Sanasi. Minä uskon Sen, jokaisen Sanan.” Sitä Hän, elon Herra yrittää löytää. Sitä Hän haluaa, antaa Pyhän Hengen niille, jotka isoavat ja janoavat. “Siunattuja olette te, jotka isoatte ja janoatte, sillä teidät tullaan täyttämään.” Hän yrittää löytää tuota Seurakuntaa tänään.

Nyt sitten Ruutia pyydettiin tekemään jotakin, mikä oli häpeällistä, mutta hän oli halukas siihen, koska hän oli tehnyt päätöksensä. Mikä esikuva uskovaisesta. Mikä täydellinen esikuva. Naomi, tuo vanha seurakunta sanoi: “Mene sinne tänä iltana, kun on ohran korjuuaika.” Mikä kaunis ajatus, ja me voisimme riippua juuri siinä. Naomi ja Ruut tulivat sinne juuri ohrankorjuun aikaan. Ohran aika oli leivän aika, aika, jolloin tarjottiin tuoretta leipää. Ja Seurakunta näissä viimeisissä päivissä, 2000 vuoden pakanallisen opetuksen jälkeen, on tullut ohrankorjuun aikaan, Elämän tuoreuteen, uuteen Leipään, hunajaan, joka tulee Taivaasta. (Russell, puhukaapa hunaja-kuorisesta leivästä!) Tämä on Se, Leipä Taivaasta. “Minä olen Elämän Leipä. Teidän isänne söivät mannaa ja he ovat kuolleita. Mutta Minä olen Elämän Leipä, joka tulee Jumalalta Taivaasta. Jos mies syö tämän Leivän, hän ei tule koskaan kuolemaan.” Ja Seurakunta näissä viimeisissä päivissä täällä, on juuri nyt tuotu ohrankorjuun aikaan.

Ruut, pakana, erotettu, ulosajettu, tuotiin sisälle, ja hänet hyväksyttiin Morsiamena. Kristus tuli aivan ohrankorjuun aikaan. Hän sanoi: “Pane nyt vaatteet yllesi.” Ei: “Ota vaatteet yltäsi.” Kuinka vastakohtaista se onkaan tänään. “Pukeudu vaatteisiisi, kun menet kohtaamaan häntä. Hän tulee puimaan ohraa tänä yönä. Mene sinne ja pane vaatteet yllesi. Peitä itsesi, kohdataksesi hänet.” Tänään he haluavat riisua itsensä, paljastaa itsensä. Peittäkää itsenne. “Mene sinne, koska hän pui ohraa. Ja sitten pane merkille se paikka, johon hän laskeutuu nukkumaan.” Teittekö te sen? Golgatalla! Monia vuosia sitten merkitsin sydämeeni paikan, missä Hän antoi Elämänsä, niin että Hän voisi ottaa minut. Pankaa merkille paikka, jossa hän laskeutui nukkumaan. Tarkatkaa missä Hän teki sen. Sitä jokaisen uskovaisen tulee tehdä. Pankaa merkille, mitä Hän on tehnyt teidän puolestanne. Viime sunnuntain sanoma oli: Vierailu Golgatalla. Pankaa merkille, mitä Hän teki teitä varten.

Naomi sanoi: “Merkitse paikka, minne hän laskeutuu lepäämään, ja mene sinä sen jälkeen ja makaa hänen jaloissansa.” Ei hänen pääpuolellaan, vaan hänen jaloissansa, ositukseksi arvottomuudesta. “Ja ota peite, jolla hän on peittänyt itsensä, ja vedä se itsesi ylle.” Näettekö te sen? Voi! Minä tunnen teidät... He ajattelevat, että minä olen fanaatikko. Mutta se kyllä soveltuu minulle hyvin, tuo Jumalan Henki. Merkitkää paikka, missä Hän makasi Golgatalla; missä Hän makasi haudassa; Getsemanessa. Merkitkää se ja ryömikää Hänen jalkoihinsa, ja maatkaa siellä ja kuolkaa itsellenne. Näettekö? Siinä se on teille. Peittäkää itsenne Hänen viittansa liepeellä. Ja Ruut sanoi: “Mitä sinä sanot, sen minä tulen tekemään.”

Oi, miten selvästi ratkaiseva päätös se onkaan uskovaiselle. “Mitä Raamattu sanoo, sen minä tulen tekemään. Jos Se sanoo: ‘Tehkää parannus ja ottakaa kaste Jeesuksen Kristuksen Nimessä’, niin minä tulen tekemään sen. Jos Se sanoo: ‘Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa Evankeliumia’, niin minä tulen tekemään sen. Mitä tahansa Se sanoo: ‘Jeesus Kristus sama eilen, tänään ja iankaikkisesti’, tai mitä tahansa Se käskee minun tehdä, sen minä tulen tekemään.” Näettekö? Seurakunta ottaa määräyksensä Sanalta. Ruut makasi hänen jaloissansa.

Muistakaa nyt, se oli häpeällistä nuoren leskinaisen maata tämän miehen vierellä, hänen jaloissansa. Se on häpeällistä ulkopuoliselle maailmalle! Voitteko te kestää sen? Tässä se on. 130 Katsokaa! Katsokaa, tämä se on. Seurakunnan, nuorten naisten ja nuorten miesten, vanhojen ja nuorien pyydetään erottamaan itsensä maailmasta, ja tulemaan Pyhän Hengen Valtakuntaan, se on häpeällistä maailmalle. Omassa sydämessään he tietävät, mitä se kaikki on, mutta maailmalle heistä tulee fanaatikkoja tai pyhiä kieriskelijöitä, tai heitä kutsutaan jollakin muulla häpäisevällä nimellä. Mutta Seurakuntaa on pyydetty tekemään se. Oletteko te halukkaat merkitsemään tuon paikan ja laskeutumaan maahan? Antakaa maailman kutsua teitä miksi tahtovat.

Tuossa vanhassa laulussa sanotaan:

Minä olen aloittanut vaeltamaan yksin Jeesuksen kanssa, (näettekö?)
Ja tyynynäni on, kuten Jaakobilla, kivi;
Ja minä otan tien Herran harvojen halveksittujen kanssa,
Olen aloittanut Jeesuksen kanssa, ja tulen menemään lävitse.

-----
Merkitkää se paikka, jossa Hän makasi. Maatkaa siellä Hänen kanssaan. Oletteko valmiit menemään Golgatalle tänä aamuna, niin kuin puhuin viime sunnuntaina? Oletteko merkinneet tuon paikan elämässänne? Oletteko tuoneet itsenne sille paikalle, jossa Jeesus ristiinnaulittiin?

Lue koko artikkeli in...
Sukulunastaja.


Kristuksen Salaisuutta.

Englanti Uutiskirjeen
Sivusto.

Ilmestyskirja.

 

Jumala ja Tiede.
+ Arkeologia.

Ylöstempaus on
Tulossa.

Suuret Opetukset
Viestin.

Hyviä Uutisia.
Jeesus kuoli teidän
rikoksenne.

Vesikaste.

 
 

Yliluonnollinen Pilvi.

Tulenpatsaassa.

Shekinah Jumalan
Kunnia.

 

Suurin Uutinen
Historiassa.
(Hauta on Tyhjä.)

Edelläkävijöitä.

Jumala on valkeus.

Jumaluus Selitettynä.

 

Perisynti.
Oliko se an omena?

Profeetan teot -sarja.

 

Enkeli ilmestyy.

Seitsemän
Seurakuntajaksoa.

Seitsemän Sinettiä.

Joulua Sarja.

Elävä Sana Sarja.

Lopunajalla sarja.

Mytologia.

 

Kolmas Vedä.

Jumalan nimeä.

Nooan Arkki.

Nykyinen tutkimus.

Jumalan ja Historia
sarja. Index. Daniel.

Kristillinen Kävellä
Sarja.

Jumala ja Tiede.
- Evolution.

Geologia.
Todisteita Nooan tulva.

Kuolema. Mitä sitten
tapahtuu?

Patmosnäky.

 

Jumala ja Tiede.
Mikrobiologia.

Jumala ja Tiede.
Kosmologia.

Jumala ja Tiede.
Dinosaurus myytti.

Viestiluettelomme.

 

Äänelle kyseinen merkki.

Profeetan syyttömäksi todistaminen.

Maanjäristys Tuomio.

Jumalallista
parantamista.

Raamatullinen
geologia.

 

Arkeologia.
Sodoma ja Gomorra.
Avioliitto ja avioero.

   Raamattu Sanoo...

Jää tähän yöksi; jos hän huomenna lunastaa sinut, niin hyvä; lunastakoon. Mutta jollei hän halua lunastaa sinua, niin minä lunastan sinut, niin totta kuin Herra elää. Lepää siinä aamuun asti.

Ruut 3:13


Klikkaa kuvaa lataa PDF tai täysikokoinen kuva.


Profeetan Teot -sarja.

(PDFs)

Avioliitto ja avioero.

(PDF)

William Branham
Life Story.

(Englanti PDF)

How the Angel came
to me.
(Englanti PDF)


Viesti Napa....Valitse kieli ja ladata ilmaiseksi viestejä Veli Branham.